Twelve Poems from the collection Huiluääni (Harmonic) by Jyri Vartiainen

My thoughts of marble
have lasted into adulthood. 

Everything lounges
within itself. 

A wad of bills spread out across the room
an animal-shaped fountain. 

From there the ancient Romans leap
we do not invite them to the table. 

The ash of civilization, a dry cough
a cough drop in the basement of the library.

Ajatukseni marmorista
jatkuneet aikuisikään.

Kaikki mikä kellii
itsessään.

Tukku seteleitä levitettynä huoneen mitalle
eläimen muotoinen suihkulähde.

Tuolta loikkivat muinaiset roomalaiset
emme kutsu heitä pöytään.

Sivistyksen tuhka, kuiva yskä
yskänpastilli kirjaston kellarikerroksessa.

Translated from the Finnish by Henri Antikainen

Constant tower-building
a nearly imperial fear.

A raft onto which the poem’s hologram
is projected in chunks of flesh.

I search for a spark
its viral variant.

The dampness of dancing clings to my skin
a white tinnitus. 

The weekend is a large bird
feathers stick to the asphalt.

Jatkuva tornitus
lähes keisarillinen pelko.

Lautta johon runon hologrammi
heijastuu lihanpaloina.

Etsin kipinää
sen virusmaista muunnelmaa.

Ihooni jää tanssimisen nihkeys
valkoinen tinnitus.

Viikonloppu on iso lintu
asfalttiin tarttuu sulkia.

A thud on the deck
the captain’s not all there
an owl would eat this. 

Time like an antelope
the sternness of knights
writers toil and tinker. 

Each in their own hole
each with their own watercolor sun
a thin smudging life. 

Not even pallor do I keep at bay
I invite it into the mirror
I seal shut all the flailed seconds.

Tussahdus kannella
kapteenilla viiraa
pöllö söisi tämän. 

Aika kuin antilooppi
ritarien yrmeys
kirjailijat ähräävät. 

Kukin omassa kolossaan
kullakin oma vesiväriaurinko
ohut suttaantuva elämä. 

Edes kelmeyttä en pidä loitolla
kutsun sen peiliin
sinetöin ruoskitut sekunnit.

Is a field needed for the seasons to change
or a field overall, in the mind of a city-dweller,
in the cellar of the brain. 

So that the mystery of pumpkins might remain
the boiling point of liquid, and the occult
hunger that reminds itself of itself at night.

Tarvitaanko vuodenajan vaihtumiseen pelto
tai pelto ylipäätään, kaupunkilaisen päähän
aivojen kellariin. 

Jotta kurpitsojen mysteeri säilyisi
nesteen kiehumispiste, ja okkulttinen
öisin itsestään muistuttava nälkä.

As if I were morse coding on dry land
without any real distress
and at the same time the lightness of oil tankers, black scarves. 

The vector force of rhythm
the density and brightness of a word
I'm essentially shopping here. 

Noise carries itself from a hooded house
the morning’s slingshot snaps, onto one branch or another
sharp little birds.

Niin kuin morsettaisin kuivalla maalla
ilman varsinaista hätää
ja samaan aikaan öljytankkereiden keveys, mustia huiveja. 

Poljennon vektorivoima
sanan tiheys ja valoisuusaste
minähän shoppailen. 

Melu kantautuu huputetusta talosta
aamun ritsa laukeaa, oksalle jos toisellekin
kiperiä lintuja.

Spun moments, dripping from telephone wires
unaccustomed to pain. 

Can it be true? Another blue day, like those in the wealthy
hills of California which the separatists will never seize. 

The potpourri has been set in motion
like a rock star I sway in front of the curtains.

Kehrätyt hetket, puhelinlangoista valuneet
tottumattomat kipuun.

Ei voi olla totta, vielä yksi sininen päivä kuin Californiassa rikkaiden
rinteissä joita sissijoukot eivät valtaa. 

Potpuri on vedetty käyntiin
heilun rokkarina verhojen edessä.

A tattooed cat hisses
below, pontoon-like feelings. 

Dear peer, tell me half of your story
I’ll save the rest of the bread for the evening. 

I burrow into the flank of current affairs
wearing foolish masks. 

The purpose of it all: a plunge
into the gaps between the grates.

Tatuoitu kissa sähisee
alla ponttoonimaiset tunteet. 

Hei vertainen, kerro puolet tarinastasi
säästän loput pullasta iltaan. 

Kaivaudun ajankohtaisohjelman sivustaan
käytän hölmöjä naamioita. 

Kaiken tarkoituksena pulahdus
ritilöiden väliköihin.

I bustle through the cool and the leafless
I can’t even look forward to the inspection. 

Officials step out of the building like elves
to infiltrate or not
an existentialist drinks coffee in vertical wind
the board game is flipped over, shoved back into the dimness. 

Only fur collars can save us now
for you see, our town is not a baseball town.

Häärään läpi viileiden lehdettömien
edes katsastusta en voi odottaa. 

Virkamiehet astelevat ulos rakennuksesta kuin tontut
soluttautuako vai ei
eksistentialisti juo kahvia pystysuorassa tuulessa
lautapeli käännetään ympäri, tyrkätään takaisin hämärään. 

Vain turkiskaulukset voivat pelastaa nyt
kaupunkimme ei näet ole pesäpallokaupunki.

Sorrow is stored

in a slow temple

a meteor bursts

colors cover the earth.

I dedicate this to the falling

paintings and calendars

to the nails that have bent askew.
Incense deserves the sky
A belt
wraps around the waist.

Surua varastoidaan
hitaaseen temppeliin
meteori poksahtaa
värit peittävät maan.
Omistan tämän putoaville
tauluille ja kalentereille
nauloille jotka ovat vääntyneet kieroon.
Suitsutus ansaitsee taivaan
vyö
kiertää vyötäröä.

Aim downward and listen
to how the stones want
to become one stone again
beyond the human, beyond the stone
a word is an extra heartbeat
in a glass jungle
our native estuary
is a bankrupt estate
we shove a big key into a small lock and bluster
marzipan left over
but more than anything, this is thirst
like of a journey or the one who’s about to depart
I stand still in a halogen-lit lobby
in my own embassy.

Tähtää alas ja kuule
miten kivet tahtovat jälleen
yhdeksi kiveksi
ihmisen ohi ja kiven ohi
sana on ylimääräinen sydämenlyönti
lasisessa viidakossa
meille ominainen pesä
on konkurssipesä
työnnämme isoa avainta pieneen lukkoon ja uhoamme
marsipaania jää tähteeksi
mutta enemmän tässä on jano
matkan kaltainen, tai matkaan lähtevän
seison paikallani halogeeniaulassa
omassa suurlähetystössäni.

I'm searching for the right kind of reflection
so it might nourish
this herd’s
cathedrals
which cannot be spoken of
not even in the scent of onion
they’ve faded into the background like old, nearly destroyed
reel tapes
I bite into sepia
open a desert in my hands
entire mountain ranges fall
into a paper sea, gods who’ve earned a black eye
but not in my living room.

Haen oikeanlaista heijastumaa
jotta se ruokkisi
tämän lauman
katedraaleja
joista ei voi puhua
edes sipulin tuoksussa
ne ovat häipyneet taka-alalle kuin vanhat, lähes tuhoutuneet
kelanauhat
seepiaa haukkaan
avaan käsiini aavikon
kokonaisia vuoristoja putoaa
paperiseen mereen, mustan silmän ansainneita jumalia
mutta ei minun olohuoneessani.

I want to be fooled by fortune
kisses on the blunt end of an axe. 

I sort out my affairs
at the start of each week
An aphorism swims in the sewer,
trying to grow rat fur. 

At the office I wear a poker face
later, a clown nose will be attached to it
I fold the handkerchief into my pocket
my pain is kept in there.

Haluan tulla onnettaren huijaamaksi
suudelmia kirveen hamaraan. 

Sortteeraan asiani
kunkin viikon alussa
mietelause ui viemärissä
yrittää kasvattaa itselleen rotankarvat. 

Minulla on toimistossani pokerinaama
myöhemmin siihen asennetaan pellenenä
taittelen liinan taskuuni
minun tuskaani on siellä.

Translator’s Note

Jyri Vartiainen (b. 1990) is the author of the novellas Aurinko (The Sun, 2016) and Ystävä (The Friend, 2017), the novels Kirous (The Curse, 2019), Pölyllä on kasvot (The Dust Has a Face, 2022) and Kolme Kesää (Three Summers, 2020), and the short story collection Sanon vielä tämän (I’ll Still Say This, 2024). His poetry has previously been published in Finnish in three volumes, Kootut Runot I-III (Collected Poems I-III). He’s renowned for his ability to observe quiet humor and implicit connections between people enmeshed in mundane situations and environments.

The current selection is from a still unpublished manuscript titled Huiluääni (Harmonic), where Vartiainen develops his poems tonally through charting landscapes within the everyday, using registers and rhythms inspired by jazz and surrealism. In general, Vartiainen often locates his poems in a generic, semi-urban, business park-like environment, though one in which the natural world often interrupts or serves as a surrealistic foil. Indeed, his employment of surrealism comes across as an attempt at “rewilding” both the poetic image as well as the restrictive landscape of the human.

Henri Antikainen is a translator, biologist, and writer living in Massachusetts. His translations have appeared in Circumference, The Point Magazine, and Mouse Magazine. His first chapbook of fiction, A Select Archive of Deleted Wikipedia Articles on Aspects of Finnish Literature, is available through Mouse Magazine, who will publish his second chapbook, The Master and the Disciple: Anecdotes in Honor of the Tradition in Zen, in Summer 2026.

Published October 15 2025